You know my name, but this is my story.

Multa kysytäänaina välillä, millaista mun elämä on. No mä kerron sen.

Mä synnyin Jämsässä. Elin siellä pari kuukautta.

Olin pieni ja muutettiin orivedelle. Äiti oli mun kanssa kolmevuotiaaksi asti kotona. Mun elämästä lapsena ei ole paljon kerrottavaa.

Kuitenkin mun elämäni ensimmäisiin neljään vuoteen mahtui kolme muuttoa. Ei mulla ollut tohon aikaan pysyviä ystäviä. Olin niin hypersosiaalinen.

Kun tosiaan olin neljä, muutettiin pikkupaikkaan nimeltä Vilppula. Nykyisin Mänttä-Vilppula. Rakennettiin järvenrantaan iso keltainen talo. Autotalli, rantasauna, leikkimökki. Sellaista maalaisidylliä. Menin silloin ensin päivähoitoon kaverilleni. Hän on edelleen ystäväni.

Kun menin eskariin sain mun ekan parhaan kaverin. Oltiin kuin paita ja pylly.
Meiltä kysyttiin joskus ollaanko siskoksia.

Mulla oli kuitenkin usein ala-asteella huono olla. Tunsin kakkosluokalla että opettaja syrji mua. Se voi olla että siinä tilanteessa jäin vaan tunneasteikolle asiassa. En ajatellut asiaa lainkaan. En vain tykännyt opettajasta joten harvemmin se tunne jää heijastumatta takaisin.

Kolmos ja nelosluokka oli mun elämässä aika tasaista aikaa. Jos mitään erityistä ei tapahdu, se ei jää mieleen.

Vitosluokalla aloin olla vähän jo kapinallinen. En enää tehnyt sitä mikä oli ennen mennyt pakkopullana. Ei vaan enää jaksanut. Kutosella koin mun elämäni ensimmäisiä pahoja asioita. Mua käytettiin hyväksi netissä. En osannut ajatella sitä silloin. Luulin että se vanhempi poika tykkäis musta. Lisäksi sain koulussa joka toinen päivä kuulla olevani aivokuollut jauhomato. Lisäksi vielä sain kuulla olevani ruma lehmä. Ja taksissa mulle huudeltiin että olen lesbo. Olin sisäisesti aina tosi heikko. Olen edelleen. Joku mun ala-aste ystävä saattaa lukea tätä ja ajatella että puhun paskaa. Suurimman osan näistä kommenteista sain facebookin chatissa. Loput on sitä miltä musta tuntui.

Seiskalla muutin pois. Tulin tänne seinäjokeen. Sain yhden kaverin alkuun. Pystyin puhumaan hänelle. Olin välitunnit yksin ja piirtelin. Piirtäminen oli mulle tuttua. Sain siitä turvaa.

Sitten kerran. Mun jalkaan iskeytyi pullonkorkki ja kuulin ivallisen äänen.
"osaako se edes puhua."

Niin. Osasinko mä puhua. En.
Mä viiltelin. Äiti kuitenkin näki mun jäljet ja sanoi etten mä saa satuttaa itseäni jos joku satuttaa mua. Silloin muhun sattuu tuplasti.

Seiskan jouluna mulla oli ehkä noin neljä ystävää. Silloin yksi heistä muutti pois ja tutustuin mun nykyiseen parhaaseen ystävään.

Kasiluokka meni. Mä elin aika sumussa. Oli yksinäinen olo vaikka mä en ollut ikinä yksin. Olin seiskan keväällä tutustunut poikaan josta oli aika pian tullut mulle uskomattoman tärkeä. Kasin syksyllä vietettiin sen kanssa täydellinen viikonloppu. Kuitenkin vähän tän viikonlopun jälkeen tää poika alkoi seurustelemaan toisen tytön kanssa. Mulla oli kamala olo. Ei musta ollut mihinkään. Tunsin että kaikki mitä olin oli pielessä. Elättelin viime kesään asti turhaa toivoa. Aina välillä tekstattiin ja sain taas toivoa. Yks tyyppi vaan vei multa elämänhalun... En tiedä miks vajosin sellaseen. Ei meidän välillä mitään tapahtunut sinänsä. Se poika oli mulle vaan kaikki. Niin, ensirakkaudelleen antaa mitä vain anteeksi, eikö se niin mene.
En muista viime vuodesta paljoa.

Kesä oli normaali. Olin riparilla. Siellä tapahtui jotain mistä en puhu. Vain mun paras ystävä tietää mitä mä tein. Mun päässä vaan naksahti. Kotona oli hieman riitaa silloin.

Mitä mun elämä on nyt?
Mulla on hyviä ystäviä, hiukan toivoa ja elämäniloa. Mulla on tosi huono itsetunto ja oon tosi heikko. Aina jos tapahtuu jotain, vika on aina täällä. Minä. Se oli mun syy. Tein jotain väärin. Tuomitsin liian nopeasti. Mulla ei ole yhtäkään hyvää sanaa sanottavana itsestäni.

Hyvä harjoitus on mennä peilin eteen ja sanoa että on kaunis. Ja keksiä 5 hyvää asiaa itsestä.

Mä en pysty siihen. Jos sanon että olen kaunis, valehtelen itselleni ja tulee paha olo siitä että valehtelin. Jos pitäisi sanoa 5 hyvää asiaa itsestä, ei tule mitään mieleen. Voin sanoa vain asioita joita ulkopuoliset ovat mulle sanoneet.

Mitä muuta mä olen?

Mä olen riina. Tällainen on riinan tarina.

Mun elämä vaikuttaa ruusuillatanssimiselta, mutta huono itsetunto tekee mun elämästä mulle itselle huonoa.

Tää on mun tarina. En pidä siitä että ihmiset jotka ei oo ikinä sanonu mulle sanaakaan, tuomitsee mut. Olen ihmisten mielessä luuseri. Lesbo. Nolo. Huora. Aivokuollut jauhomato.

En ole.

Mä olen IHMINEN.

Kaikki me ollaan. Meillä kaikilla on heikkouksia ja vahvuuksia. Meillä kaikilla on menneisyys. Meillä on tulevaisuus jos me niin halutaan.



Annetaan kaikille mahdollisuus omaan tulevaisuuteen. Huomenna on aina uusi päivä.